torstai 13. toukokuuta 2010

Hääpäivä

Ajatella että minä ja mieheni olemme olleet jo 10 vuotta naimisissa!
Minusta se on aika pitkä aika nykypäivänä, vai kuinka?!
Ja mieheni vanhemmilla oli juuri 40 vuotis hääpäivä!
Se vasta onkin pitkä aika, kunnioitettavaa!
Tein heille hääpäivälahjaksi tälläisen kuutiopalapelin jossa on heidän hääkuvansa ja muita heidän elämäänsä liittyviä kuvia. Olen leikannut ja liimannut kuvat vanhaan kuutiopalapeliin johon jätin yhden vanhankin kuvan muistoksi alkuperäisestä.





Tässä vielä kuva korukellosta jonka tein tässä jonkin aikaa sitten. Kävin korukurssilla blingissä ja tein korun siellä. Siellä ei ollut ainakaan vielä myynnissä noita kelloja, mutta olin ostanut sen aikaisemmin askartelukirppikseltä.


1 kommentti:

  1. Näin yhdessä askartelukirjassa tämän idean ja jäi korvantaakse mietintään. Nyt kyllä pomppas "täytyy tehdä"-listan kärkeen :) Kiitos muistuttamisesta!

    VastaaPoista