tiistai 29. joulukuuta 2009
Joulukoristeita rappukäytävässä
Uutta askartelumateriaalia
maanantai 30. marraskuuta 2009
Hyvää adventtiaikaa!
Tässä kuvia vielä joulupukin pajasta. Hyvin on pysytty kiltteinä tänä vuonna :)
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Valmistunut takki
Edessä on taskun suut heijastinta, ja hihan suissa on myös heijastin kolmiot. Taakse ompelin sitten heijastin kolmioista tuollaisen puoliympyrän. Takki on muuten ihan ok, mutta huppu nousee ihan niskaan kiinni ja on hieman hankala. Mutta piirsinkin kaavan suoraan pöydälle levitetystä vanhasta takista, joten ihmekö tuo jos kaava ei ollut kovin onnistunut...
Hyvää Syntymäpäivää Ämmy
Kodin Onni
Askartelupäivän tuotoksia
Ajatuksissa oli jonkinlainen taulu tai kyltti meille ulko-oveen. Olen huomannut että ihmiset jotka käyvät meillä ensi kertaa, eivät osaa meiltä ulos. Eteinen kun on keskellä asuntoa ja käytävää jatkuu kumpaankin suuntaan ja oviakin vaikka kuinka. Mutta ei tämäkään nyt kyllä johdata oikeastaan ulos. Ehkä pitää tehdä samanlainen kuin ovikoristeemme mutta selkeästi tekstillä, EXIT...
Askartelupäivän tuotoksia
Tämä on tehty kirppikseltä hankkittuun vanhaan taulun taustaan.
Näitäkin innostuin ostamaan tukuttain :)
Kiireistä syksyä
Yllä kortti kummisetäni vaimolle, jolla nimipäivä ensi viikolla. "Samaa sarjaa" kummisedän kortin kanssa joka esitelty aiemmin. Korttipohjia olen ostanut ikeasta joulun jälkeen poistomyynnistä. Ja koska ostan kaikkea tukuttain kun halvalla sai niin näitäkin riittää varmaan useammaksi vuodeksi vielä :)
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Nimpparikortti kummisedälle

Ja taas on kuva kotoisasti vinossa, suokaa anteeksi :)
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
P*skarteluhaaste, napit
tiistai 11. elokuuta 2009
P*skarteluhaaste
torstai 6. elokuuta 2009
Valokuvatyyny
Uusi kävijälaskuri
sunnuntai 2. elokuuta 2009
Noniin, pääsihän se Gretakin taas käyttöön :) Sivuille olen leimannut koukeroita. Mutta ne kyllä pahasti liikahtivat. Leimasin silikonileimasimella ja akryylipalikalla. Ei oikein toiminut minun tekniikkani tässä. Pitää siis kehitellä taitoja!
Sisko hoi! Löydätkö itsesi kuvasta?
Tämä kahvittelija on suosikkini. Kuva vaan näyttää tosi suttuiselta. Mieheni sanoi että näyttää siltä kuin naisella olisi joku rokko :) No juu, mutta tässä leimaus onnistui parhaiten. Laitoin leiman väreineen pöydälle ja pyöritin lasipurkkia leimasimen päällä. Näin oli suht helppo hallita purkkia ja leimaa etteivät päässeet heilahtamaan kesken kaiken.
Harjoitukset jatkuvat!
torstai 23. heinäkuuta 2009
Tänään kävin ostamassa syksyä ajatellen jo tikkitakkikangasta. Ajattelin aloittaa ajoissa että saan tikkitakin valmiiksi kun viileät ilmat koittavat. Minun on tullut viime vuosina vain ommeltua vaatteita todella vähän joten saa katsoa miten onnistun... Siksi ostinkin halpiskangasta ja jätin kauppaan sen hienomman ja kalliimman odottamaan vielä. Viimeksi ompelin itselleni pellavaliivihameen. Piti tekemäni se häihin jossa olimme, mutta koska siitä tuli jotain ihan muuta kuin piti, niin menin häihin muissa vaatteissa... Nähtäväksi jää tuleeko tikkitakistakaan takki vai kasa rättejä :) No projektin etenemistä saatte varmaankin seurata täällä... Tosin vielä ei osaa ajatella syksyn kiireitä, voipi olla että jää ompelut, askartelut ja blogit tauolle kun syksy oikeasti koittaa, ja opiskelu töiden jälkeen iltaisin pääsee taas vauhtiin!
Kirpputoreilta haalin myös aina vanhoja aterimia ja leivosvuokia jos vaan löydän halvalla. Niistä ihmiset vain usein tuppaavat pyytämään ihan liikaa minun budjettiini... Ja mihin minä nämä kaikki leivosvuoat ja lusikat laitan?! Mitä niistä tekisin? Ideoita otetaan vastaan! Myös jos olet kiinnostunut näistä niin kaupan ovat :)
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
torstai 16. heinäkuuta 2009
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Ostin noita puisia pohjia kirpputorilta ja alkoi tulla jo hätä kun olivat loppua, ja tauluja tilattiin lisää. Nyt olen kuitenkin löytänyt pohjia lisää, ja koska olen niin suuruuden hullu niin ostin sitten pohjia enemmänkin kun kerran löysin. Riittänevät sitten vuosiksi eteenpäin... Täytyy varmaan kehittää niille joku uusi käyttöidea!
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Tervetuloa!
