sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Auralan askartelutreffit

Tänään oli ensimmäiset Askartelutreffit Auralassa. Kaiken kaikkiaan meitä oli paikalla 8 innokasta askartelijaa. Teimme monipuolisesti kaikenlaista, mixed media tauluja, kirjoja, gelliplatella taustoja, skräppäystä, ATC kortteja, päällystettiin peltitynnyriä...  Ja vaan hengailtiin, juteltiin, vietettiin aikaa, viihdyttiin ja kudottiinkin :) Aivan mahtava päivä!

Auralan sivuilta löytyy seuraavat päivät, tervetuloa seuraksi!

 
 



Sailan tuplavaihto osa 2

Nämä kortit Sailan tuplisvaihtoon, vaihtokaverin omista kuvista. Aika rajusti leikkelin ja "muutin" kuvien luonnetta. Valitettavasti unohdin taas ottaa kuvan lähtökohdasta...


lauantai 13. syyskuuta 2014

Korttitapaamisessa

Olin tänään muutaman ihmisen korttitapaamisessa ja opettelin tekemään easel cardin, vai olikohan se sellainen nimeltään... Olen näitä ihastellut netissä mutta ajatellut niiden olevan jotenkin vaikeita tehdä, mutta väärässä olin! Olen oikein ihastunut malliin. Ja varsinkin tähän johon voi laittaa kalenterin. Kortti taipuu ihan littanaksi joten helppo lähettää kuoressa ja silti sen saa pöydälle pystyyn. Näitä aion tehdä lisääkin! Tämä malli on tehty kahdesta neliökorttipohjasta.

 
Sitten tein samalla muutaman ATC kortin vaihtariksi, saajan toivomista kuvista ja papereista.
 

 

perjantai 12. syyskuuta 2014

Muutamat ATC kortit vaihtoon

Tästä viikonvaihteesta on tulossa askartelun täyteinen. Lauantaina kaverin korttiaskartelupäivään ja sunnuntaina kaverin kanssa ideoimaamme ja pitämäämme askartelutreffeille Auralaan. Tervetuloa sinne mukaan jos Turusta tai lähistöltä olette. Auralan kansalaisopiston sivuilta tai Facebookista lisää tietoa asiasta.

Tässä muutamat kortit jotka otan mukaan vaihtoa varten.



Sailan tuplis vaihto

Minun korttini Sailan tuplis vaihtoon. Vielä on tulossa vaihtoparin kuvista tehdyt kortit, mutta ne ovat vielä työn alla :)


Askarteluvuoren ATC haaste #19

Askarteluvuoren vaihdon aiheena tällä kertaa kiiltokuva, ruoka ja aakkonen.
Tässä minun panokseni vaihtoon:




Soitteleva sammakko

 
Fat
 
Aina ajankohtainen aihe tämä läski...
Valitettavasti skannatusta kuvasta tuli tosi huono kun tuo sydän on kohollaan ja päällystetty lakalla...



 
K=Katu
 
K on sellainen nimitaulun kirjain joita on kerrostaloissa, löysin sen kadulta. Siitä lähti tämä K-aihe.
Tässäkin se on sen verran koholla että skannauksesta tulee epätarkka...







maanantai 25. elokuuta 2014

Askarteluvuoren ATC haaste # 18

Zenspiration, tää oli mulle tosi vaikea aihe. En ole tällaisia ennen tehnyt, enkä tiedä menikö tämäkään ihan oikein?! Mutta näillä mennään vaikka en valitettavasti ihan tyytyväinen lopputulokseen olekaan. Toivottavasti korttien saaja tykkää...


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Mixed media käsi-haaste

Anu-Riikka laittoi liikkeelle Mixed media käsi vaihdon. Tiedot löytyvät täältä *klik*.
Minun kädestäni tuli tällainen ja se lähti Siskolle.



lauantai 5. heinäkuuta 2014

Askarteluvuoren atc haaste #17

Aiheena oli kesäunelmia. Tässä unelmoinnin rattaat pyörivät kesäpäivän leppeästi mökillä...

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Askarteluvuoren haaste #16

Yhtäkään Askarteluvuoren atc haastetta en ole vielä jättänyt väliin, joten en tätäkään. Aiheet olivat aika rankkoja, kuolema ja kiusaaminen. Mutta itseasiassa minulla oli niistä paljon ideoita, eivätkä aiheet minua ahdistaneet, päinvastoin. Lisäksi olen itse erittäin tyytyväinen kortteihin. Taitaa kertoa jotain synkästä luonteestani ;)

ATC -Iankaikkinen lepo
Tausta tehty gessolla ja misteillä. Ja taas käytin kirppikseltä ostamiani valokuvia, mietin vain että onko sitten kiva että jonkun hautajaiskuvat ovat minun taidekorteissani?! Toisaalta kuva on niin pieni että hautakiven teksteistä ei näy kuin sukunimi... Kortin tekstit ovat virsikirjasta jonka sain ystäväni poisnukkuneen isän jäämistöistä. Eli kuolema on tässä kortissa "konkreettisesti" läsnä.
 
 
 
Sitten tehtiin toiseksi kortiksi tällä kertaa isompi kortti, noin 10 x 10cm. Aiheena kiusattu. Tekstit olen miettinyt sen pohjalta mitä kiusaaminen usein voi olla, mitä se omalla kohdallani joskus koulukiusattuna on ollut. Ja toisaalta kiusatun kannalta, mitä kiusattu tuntee sisimmässään.
Tausta on gessottu, misteillä väritetty, leimattu, embossattu yms. Tässäkin tuo kiusattu on kirppisvalokuvista. Tekstit tulostettu.
 
 
 
Sitten vielä hieman piristävämpiin aiheisiin, kesälomaan ja aurinkoon :)
Tämän kortin tein vaihturiksi Paperiliittimen Riikalle.
 




lauantai 26. huhtikuuta 2014

Muutama tuunattu purkki ja pääsiäismuna

Pääsiäinen oli ja meni, mutta silti vielä muutama pääsiäismuna kun eivät niin pääsiäismäisiä ole... Myös muutama peltirasia on tullut tuunattua uuteen uskoon.

Sailan Tuplisvaihto

Täällä on ollut vähän hiljaiseloa. On tullut puuhattua kaikkea muuta. Tämäkin tuplishaaste oli jo aikaa sitten mutta nyt vasta saan kuvat tänne.


Diamonds                                 ja              Täysin epätodennäköistä
Nämä kortit sai tehdä ihan vapaalla aiheella.



 
Nämä kortit taas tehtiin vaihtokaverin lähettämistä kuvista. Se on sitten vaikeaa tehdä toisen kuvista, jos ne ei ole ihan sellaisia mitä itse käyttäisi. Mutta olen näihin kuitenkin ihan tyytyväinen, toivottavasti niiden saajakin.
Saamista korteista minulla ei valitettavasti ole nyt kuvia....
 
 

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Roskapostia

Hei kaikki! Olen nyt laittanut blogin kommentointiin tarkastuksen päälle, joten älkää ihmetelkö jos kommenttienne julkaisu kestää! Nyt on vain alkanut tulla niin paljon roskapostia kommentteihin että päätin tehdä näin... Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille :) Ihanaa etten ole täällä ihan yksin pipertämässä!

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Askarteluvuoren atc haaste #15

Haaste löytyy täältä *klick*. Yhden harjoittelu inchien jälkeen pykäsin tähän haasteeseen neljän sarjan... Aika vaikeaa oikeasti! Taustat gessolla, misteillä, puuväreillä, leimasimilla. Kuvat vanhoista valokuvista joita ostin kirpparilta pilvin pimein. Ja koska tykkään teksteistä, on tavallaan korttien nimet jo kuvassa tekstinä. Jotenkin aika tylsät, mutta en saanut millään mahtumaan näihin muuta... Edes mitkään leimasimet eivät oikein olleet sopivan kokoisia. Tylsyydestä huolimatta, itse pidän jotenkin yksinkertaisesta lopputuloksesta. Näiden koko on tosiaan ainoastaan 2,54 cm x 2,54 cm!





 
 
 
Haasteen ATC kortista tuli tällainen:
 

Järjetön rakkaus
 
Pariskunnan päässä vain järjettömiä ajan rattaita jotka siellä vimmatusti pyörivät...
 

Elämäni ensimmäinen inchie eli tuumanen

Tämä on kokoa 1 x 1 tuumaa eli 2,54 x 2,54 cm.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Synkkis DECO

Facebookin ATC-SKINNY ryhmässä Vikke laittoi ihanan Mini cabined card decon liikkeelle. Hän lähetti pohjat ja tekstit, pohjat piti käsitellä esim gessolla ja suihkeilla. Tekstit olivat kaikki "synkkiä" jollainen piti lopputuloksenkin jollain tapaa olla. Minä käsittelin pohjan ensin ohuesti gessolla. Siihen suihkin monta kerrosta erilaisia suihkeita kunnes sain lopputuloksesta omaa silmää miellyttävän. Toisella puolella on laboratorio ja hyväksytty julmuus, toisella taas kasvot vedessä jotka siirsin kuvansiirtotekniikalla. Useimmat tekstit olivat sellaisia mistä olisin tykännyt tehdä, mutta näihin nyt päädyin kuitenkin... En tiedä olisiko näissä pitänyt olla vielä jotain, mutta toisaalta halusin jättää mielikuvitukselle tilaa, enkä halunnut täyttää koko pohjaa!


 

maanantai 3. helmikuuta 2014

Mariannen Marilyn ATC


Tässä työkaverini Mariannen tekemä kortti Marilyn haasteeseen.
Julkaisen kuvan täällä koska hänellä ei ole omaa blogia.



The Legend MM

Kuva on valitettavasti kännykkäkuva, joten ei ole kovin hyvälaatuinen.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

ATC kortteja

Ostin uusia suihkeita ja kaivoin käyttämättä jääneen leimasimen laatikon kätköistä. Niitä käyttäen syntyivät nämä kortit:

 
erotique

 
chaste
 
 
 
chéri 1 ja 2
 
 
 
 
Näissä korteissa silppusin joskus kirpparilta ostamaani ranska-suomi sanakirjaa. Mutta koska en osaa ranskaa, pitää minun ensin google-kääntää haluamani sana ranskaksi jotta löydän sen sanakirjasta :)




Ihana elämä
 
 
 
Kyllä elämä sitten useimmiten on ihanaa! Yritän oppia ajattelemaan asioita positiivisesti ja iloitsemaan pienistä ja arkisista asioista!

Marilyn

Pitsiä ja puuteria -haasteessa tällä hetkellä aiheena Marilyn Monroe. Työkaverini on Marilyn Monroe fani, tein hänelle syntymäpäivä korttia viime vuonna ja nämä kuvat jäivät siitä yli, nyt kuvat pääsivät näihin kortteihin joita syntyikin sitten kerralla kolme! Patistelin myös työkaveriani osallistumaan haasteeseen, katsotaan kuinka käy :)



 
MM
(tämä kortti on omistettu tälle työkaverilleni jonka nimikirjaimet ovat myös MM)

 
MM2

 
Glamour forever
 
 


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Sivutuotteena syntyneitä kortteja

Sitten kun alan tehdä ATC kortteja, niitä saattaakin syntyä vaikka kuinka paljon. Vaikka yritän tehdä johonkin tiettyyn haasteeseen kortin, niin ensimmäinen ei ota onnistuakseen, tai ei mielestäni olekaan sopiva siihen, sitten syntyy seuraava ja seuraava.... Eli taas on kortteja vaikka kuinka paljon!
 
Jos haluaisit kanssani vaihtaa kortteja niin laita viestiä piiku 1974 @ gmail . com (poista välit)
 
Blogin sivussa oleva vapaat kortit osio ei valitettavasti ole ajantasalla...

 
Mummo

 
Sikaria polttava Lady

 
Viiksekäs herramies

 
Lepakko Lady

 
Gears of Life

 
Mr. Copperfield

 
Kallo 1

 
Kallo 2

 
Lampun keksijä

 
Love

 
Miss Molly

 
Pupu ja kellokärryt

 
Valaiseva hymy