Onni ei tule etsien, vaan eläen
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Hyvästit talviselle ovikoristeelle
Minulla on ollut jouluovikoriste tähän saakka ovessa. No onneksi ei siinä mitään tonttuja ole, luminen kranssi jossa hirvi ja punatulkku... Mutta olen odotellut inspiraatiota keväisempään, tai sellaiseen yleisvuodenaikaan sopivaan ovikoristeeseen. Tavoitteena oli jotain keltaista, pinkkiä, vihreää, siis kirkasta ja pirteää. No minut tuntien sellaista ei syntynyt! Ne kirkkaat värit on vaan jotenkin niin vaikeita mulle!! Tuli sitten melko neutraali ja aina sopiva mixed media taulu. Hetki vielä odotellaan kuivumista ja sitten oveen :)
torstai 19. helmikuuta 2015
Pääsiäismunia jo hyvissä ajoin
Olen ihastunut näihin pahvisiin avattaviin pääsiäismuniin. Olen tehnyt niitä vuosien saatossa vaikka kuinka paljon, ja tänäkin vuonna tein taas hieman erinäköisiä. Tällä hetkellä itseä miellyttää tuollainen vähän "rosoinen" tyyli. Näköjään niin korteissa kuin muissakin askarteluissa.
Pääsiäistä odotellessa...
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Live Love Laugh
Tein Sailalle vaihturiksi kolmen kortin sarjan ja niille pienen kansion.
Samalla tuli tietenkin muutama ylimääräinenkin kortti :)
Samalla tuli tietenkin muutama ylimääräinenkin kortti :)
Rakas kisu
Balleriina
lauantai 14. helmikuuta 2015
maanantai 9. helmikuuta 2015
Kun aloittaa niin kerralla enemmän...
Tarkoitus oli taas tehdä vain muutama kortti tiettyyn tarkoitukseen mutta sivutuotteena tulivat nämäkin: (vapaana vaihtoon, mahdolliset ehdot kuvan alla ja alinta en vielä raaski vaihtaa)
Menestys ja kateus 1-4/4
(Tämä sarja vaihtuu vain 4 kortin sarjaan, joissa joku yhteinen tekijä :) )
Halloween 1-2
Flower Power
Hän "on jotakin"
Happy Elephant
Huhuu
Valehtelija
20-luvun naiset
Onnen tie 1-2
(Nämä kortit pidän ainakin toistaiseksi vielä itselläni)
Sailan tuplavaihto
Osallistuin tässä vähän aikaa sitten Sailan tuplavaihtoon ja toisessa osassa tehtiin kortit vaihtoparin lähettämistä kuvista. Minä sain kuvat Manumiinalta ja korteista tuli tällaiset:
Anna unelmien toteutua
vadelmasade
tiistai 6. tammikuuta 2015
Back in business
Kylläpä vierähti syksy ja joulun- ja uudenvuoden aika nopsaan. Olen ollut loppuvuoden askartelukiellossa kun sain rasitusvamman käteeni. Mutta nyt oli lääkitys kohdillaan ja ajattelin tehdä muutaman ATC kortin ja osallistua vaihtoon :) Sailan korteissa on taas tuplavaihto johon osallistun. Piti tehdä vain ne kaksi korttia mutta samalla syntyi tietenkin muutama muukin. Nyt olikin sitten vaikea valita mitkä lähetän vaihtoon...
Nämä kaksi lähtevät tuplavaihtoon:
Nämä kaksi lähtevät tuplavaihtoon:
Hopeiset tammenterhot
Ompelijasiskokset
(tuli huono kuva kun skannasin, on sen verran korkeutta kortissa)
Nämä kortit jäivät sitten "yli" ja ovat vapaana vaihtoon ainakin vielä... En ole edelleenkään saanut päivitettyä vaihturikorttejani. Olkoon se tämän vuoden uuden vuoden lupaus ;)
Allways follow your heart (varattu Tarjalle)
Live today
Remenber (varattu Manumiinalle)
sisko (varattu Manumiinalle)
Pink Lady
Every little thing (varattu Tarjalle)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























