sunnuntai 2. elokuuta 2009

Viikko töitä takana ja uusi viikko jo alkamassa. Aika tuntuu kuluvan taas kuin siivillä. Kävimme lauantaina Loimaan Rompetorilla. Unohdin käydä pankkiautomaatilla ennen sinne menoa joten en voinut pahemmin ostella mitään ihania romuja. Mutta mukaan tarttui kuitenkin iso nippu vanhoja avaimia ja muutama vanha lehti. Nyt sunnuntaina kävin ystäväni kanssa Littoisissa Kellarissa. Aivan ihana miljöö, kaunis puutarha ja talo jossa kellari, missä oli myynnissä huovutustöitä, paju- ja koivutöitä, ruostuneista piikkilangoista tehtyjä kransseja, ja paljon muutakin ihanaa ja kaunista!

Kävin viime viikolla askartelukaupassa ja ostin Stazon leimasinmustetta jolla voi leimata mm. lasiin, metalliin, keramiikkaan ja muihin kiiltäviin pintoihin. Tänään sitten oli pakko kokeilla leimasinta ja joskus alesta ostamaani lasille tarkoitettua decoupage lakkaa. Tässä kokeiluja, nimenomaan kokeiluja, eivät välttämättä kovin huolellisesti tehtyjä:



Tässä pieni namurasia kummisedälleni joka on sairaalassa. Purkin alaosaan olen kokeillut leimailua uudella musteella. Koska metallipinta on niin liukas oli hankala saada leima niin ettei se liikahtanut. Kannen päällä on tulostettu valokuva kummisedästäni nuorena poikana :)


Luulen että alesta ostamani lasille tarkoitettu decoupage lakka oli ehkä hieman vanhaa tms. Purkissa luki että ravistettava ennen käyttöä mutta lakka oli kyllä niin paksua ettei sitä voinut ravistaa. Muutenkin oli tosi geelimäistä, hankala levittää.
Purkin ympärille olen lakannut servetin joka muuttui lakan myötä aika läpinäkyväksi, ei hyvä... En ole paljonkaan tehnyt decoupage töitä joten en tiedä onko se kovinkin tavallista että kuva muuttuu ihan läpikuultavaksi, ainakin tälläinen ihan vaalea, valkoinen servetti. Servetin päälle sitten lakkasin vielä tulostetun valokuvan. Kuvassa mummini, äitini ja kummisetäni. Kokeilin samalla leimata myös purkin kanteen.


Noniin, pääsihän se Gretakin taas käyttöön :) Sivuille olen leimannut koukeroita. Mutta ne kyllä pahasti liikahtivat. Leimasin silikonileimasimella ja akryylipalikalla. Ei oikein toiminut minun tekniikkani tässä. Pitää siis kehitellä taitoja!

Sisko hoi! Löydätkö itsesi kuvasta?


Tämä kahvittelija on suosikkini. Kuva vaan näyttää tosi suttuiselta. Mieheni sanoi että näyttää siltä kuin naisella olisi joku rokko :) No juu, mutta tässä leimaus onnistui parhaiten. Laitoin leiman väreineen pöydälle ja pyöritin lasipurkkia leimasimen päällä. Näin oli suht helppo hallita purkkia ja leimaa etteivät päässeet heilahtamaan kesken kaiken.

Harjoitukset jatkuvat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti